Katsos kennelnimen takana
Katsos kennelin koiria ja minäkin taidan siellä olla.
Itse pyrin testaamaan kaikkia koiriani erilaisilla tavoilla. Itse pidän vahvaluonteisista koirista ja pyrin siihen myös koirieni jälkeläisissä. Pyrin olemaan ajan tasalla rotujeni asioista. Ja pyrin olemaan nöyrä ja opettelemaan koko ajan uutta. Aina on parannettavaa jollain osa-alueella, täydellistä koiraa ei olekaan, kenelläkään. Yhdistelmäni ovat tarkkaan harkittuja riskit minimoiden. Vaikka aina ei geenilotossa voittaisikaan niin voin rehellisin mielin sanoa että yritetty on (paitsi rakas TÄMÄ ON- pentueeni, joka tupsahti yllättäen kenneliimme. Helpotuksekseni pentueen terveys onkin vallan hyvä) Rotujen yleistilaa on hieno tilaisuus seurata yhdistyksien järjestämissä jalostustarkastuksissa ja erikoisnäyttelyissä, joista tietoa löytyy muun tiedon lisäksi rotuyhdistyksien sivuilta: Beussit: Suomen Beauceron RY
Tibbet: Tiibetinterrierit RY
Olen suorittanut kasvattajan peruskurssin v.2014. olen käynyt
mahdollisuuksien mukaan myös luennoilla niin terveyden, rakenteen kuin koulutuspuolenkin tiimoilta
Kuuluin Pyhäselän koirayhdistyksen hallitukseen vuodet 2014-2021 ja koulutin PYKYn nimen alla useamman vuoden. 2016 keväällä minut valittiin PYKYn puheenjohtajaksi(2016-2022).Koulutuspuolella minut saattoi tavata tottiksissa, jälkiryhmän, pekoryhmän tai pentukurssin puitteissa.
Suomen Beauceron RYn jalostustoimikuntaan pääsin mukaan v. 2021-> ja tätä kirjoittaessani olen myös Beussi yhdistyksen edustajana Suomen Palveluskoiraliiton jalostustoimikunnassa. Vuonna 2023 kuuluin myös yhdistyksen hallitukseen ja vuodeksi 2024 minut valittiin Suomen Beauceron ry:n puheenjohtajaksi. Vuoden 2025 toimin Suomen Beauceron ry:n varapuheenjohtajana.
Suomen Palveluskoiraliiton eettisen koulutuksen olen suorittanut v.2023

